Merellinen pikaoikeus
Toissapäivänä Venäjän presidentti Dmitri Medvedev sai puolustusministeri Anatoli Serdjukovilta selonteon Moscow University öljytankkerin kaappauksesta ja vapauttamisesta. Erikoisjoukot ”neutraloivat” aluksen kaapanneet merirosvot vain 22 minuuttia kestäneellä operaatiolla. Venäjän johto on ilmiselvästi saanut tarpeekseen vuosia jatkuneesta kaappariuhasta.
Ensimmäisten tiedotteiden mukaan merirosvojen piti päätyä Moskovaan tuomiolle. Tiedossa oli jopa 15 vuotta vankeutta leirillä, ”jossa olosuhteet ovat joka tapauksessa mukavammat kuin elämä Somaliassa”. Analyysin mukaan merirosvot olisi moskovalaisen tuomioistuimen asemesta voitu karkottaa Jemeniin ”summittaisesti” hirtettäväksi.
Myöhemmin Venäjän puolustusministeriö ilmoitti, ettei kaappareiden tuomitsemiselle ollut riittäviä oikeudellisia perusteita ja täten kaapparit oli vapautettu. Virallisen sanoman mukaan kyseessä on kansainvälisen lainsäädännön heikkous. Tähän väittämään en ole täysin tyytyväinen, koska tapaoikeudellinen normisto on antanut kaikille valtioille maailmanlaajuisen tuomiovallan ”merirosvoustekojen” osalta. Valtioilla on siis kansainvälisen oikeuden näkökulmasta mahdollisuus ja oikeus asettaa merirosvoustekoihin syyllistynyt henkilö syytteeseen omissa tuomioistuimissaan. Tätä oikeutta ei kuitenkaan haluta Somalian vesillä toteuttaa.
Oikeudenkäyntien kalleus, hankalat kuljetusetäisyydet ja vapauttavan päätöslauselman jälkeinen mahdollisuus turvapaikan hakemiseen ovat osasyitä epäiltyjen vapauttamiseen. Eli valitettavasti näyttää siltä, että perimmäinen syy valtioiden toimintahaluttomuuteen on raha.
Osaratkaisu voisi olla presidentti Medvedevin peräänkuuluttama kansainvälinen tuomioistuin, jonka ylläpidon kulut ja muut vastuut jakautuisivat useiden valtioiden kesken. Presidentin puolustusministerille esittämä vaihtoehto vaikuttaa ainakin rivien välistä tulkiten aika synkältä: ”Kunnes tarvittava uusi lainsäädäntö on voimassa, meidän on kohdeltava merirosvoja samoin kuin esi-isämme tekivät – sinä ymmärrät kuinka. Se on täsmälleen, mitä meidän on tehtävä”.
Merirosvouksen osalta ”esi-isien” tapa voi tarkoittaa kuolemanrangaistusta. Yksittäisen rikollisen ura moiseen rangaistukseen varmasti päättyy, mutta kokonaisuutena tarkastellen laiton toiminta jatkuu. Arveluttavinta olisi valtioiden päämiesten hiljaisesti siunaama toimintatapamalli, jossa kaapparit sumeilematta ja järjestelmällisesti surmattaisiin vapautusoperaatioissa.
Nykyaikana sotilaita ei ole länsimaissa tarkoitettu tuomarien tai pyövelien rooliin. Voimankäytön tulee perustua mahdollisimman tarkkaan harkintaan ja lakiin. Raaka voima ei aina riitä vastustajan lyömiseen. Esimerkiksi Somaliassa tarvitaan kunkin merirosvouksen vastaiseen operaatioon osallistuvan valtion vilpitön halu ymmärtää se, ettei merirosvon ura ala tai pääty merellä.
Juha Puistola
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Minusta Suomen ei tarvitsi lähettää ko. alueelle mitään omia laivoja tms. vaan rohkeasti "ulkoistaa" tehtävä Venäjän laivastolle. Uskon että jopa Juhani Putkinen -ja implisiittisesti myös sinä- on samaa mieltä.
Stenka Razinia kidutettiin kolme päivää ennen julkist teloitusta. Pitari Suuren julmin teloitus oli laittaa uhri seipääseen peräsuolesta niskaan, jolloin uhri kitui päiväkausia kovissa tuskissa.
Rationaalisin tapa olisi teloittaa merirosvot heti kiinnioton jälkeen. Tämä olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa.
Kansainvälisiin sopimuksiin vetoaminen tässä yhteydessä on vain osoitus heikkoudesta, mikä innostaa uusia yrittäjiä merirosvon jännittävään ammattiin.
Kaikki merirosvojahtiin osallistuvat sotalaivat tulisi varustaa tähän tuomio- ja teloitustehtävään sopivalla henkilöstöllä (tuomari ja pyöveli) ja varustuksella.
Sosdem-suomalaisen normiston mukaan ryöstelyä pitää vielä seurata viitisen vuotta ja lopulta yrittää ohjata merirosvot (ja tietysti heidän koko sukunsa) suomalaisen sosiaaliturvan piiriin.
# Tapa oli osmanneilla myös käytössä.
Yllättävää venäläisten hentomielisyys, kun vaihtoehtoja olisi ollut.
Vähän veikkaan että nämä vesselit kyllä "vapautettiin" ihan suoraan laidan yli, eikä ihan liki rantaa.
Kuula päähän ja kalanruoaksi, siinäpä oiva palkinto merirosvoilusta. Suomalaiset poliitikot olisivat tietenkin töpinöissään mahdollisuudesta saada nämäkin veijarit sukuineen tänne rötöstelemään, porsimaan ja loisimaan.
Ymmärrän Juhan huolta sotilaana siitä, että sotilaat joutuisivat noin vain tuomareiksi ja pyöveleiksi. Sotilaidenhan on tarkoitus tappaa aseistettuja vihollisia - antautunutta aseetonta ei saisi tappaa.
Sen tuomitsemisen ja teloittamisen voisi kuitenkin ulkoistaa.
Siellä merellä voisi olla laivassa yksityisyritys, joka tapporahaa vastaan hoitaisi likaisen työn ja toimittaisi esimerkiksi parin korvia jokaisesta teloitetusta todisteeksi palkanmaksua varten. Palkan voisi maksaa YK. Sellainen käytäntö voisi tietysti johtaa väärinkäytöksiin. "Yrittäjä" voisi hankkia lisätuloja hommaamalla sivullisten korvia. Sellainen petos voitaisiin sanktioida kuolemanrangaistuksen arvoiseksi.
Meillähän olisi antiikin Rooman historiasta hyvä malliesimerkki miten merirosvoista päästään eroon. Pompeiushan onnistui tyhjentämään koko Välimeren alueen merirosvoista kolmessa kuukaudessa. Aika hyvin kun käytössä oli vain lihas- ja tuulivoimalla toimivia kaleereita.
http://en.wikipedia.org/wiki/Pompey#Campaign_against_the_pirates
"...vilpitön halu ymmärtää se, ettei merirosvon ura ala tai pääty merellä."
Kyllä se merirosvon ura nimenomaan alkaa merellä, ja voi sinne päättyäkin.
Medvedev korjasi pinnat ainakin minun silmissäni. Länsimaat, etenkin Eurooppa, ovat universaalin rakkauden puuskassa paitsi ryhtyneet jakamaan kansalaistensa varallisuutta ulkomaille, myös lopettaneet itsensä ja omien etujensa puolustamisen. Venäjällä tämä vielä osataan. Vaikka maan johto on siellä kleptokraatteja, valtio edes teeskentelee pitävänsä oman osuutensa yhteiskuntasopimuksesta.
Ajatus siitä, että merirosvous syntyisi pelkästä taloudellisesta kurjuudesta, ei yksinkertaisesti pidä paikkansa. Jos syntyisi, silloin merirosvoutta ilmenisi lähes kaikkialla maailmassa. Jos väitetään merirosvoutta ilmaantuvan taloudellisesta tilanteesta riippumatta silloin kun ei ole valtiota ylläpitämässä väkivallan monopolia, ollaan paljon lähempänä totuutta. Somalian kohdalla väkivaltamonopoli puuttuu, ja taloudellinen kannustin on voimakas.
Merirosvous loppuu kun operaatioiden tuotto/riskisuhde saadaan merirosvojen kannalta huonoksi. Tähän on monia keinoja. Vielä viime vuosisadan alkupuolella monet länsimaat olisivat hyväksyneet vastaavassa tilanteessa, että Somalian rannikkokyliä pommitetaan kostoksi. Somaliaan voidaan kantaa rahaa miljardeja, mutta merirosvous jatkuu silti. Medvedev on oikeassa: siihen asti kun keksitään jotain parempaa, merirosvoja vastaan on taisteltava "ymmärrätte-kyllä-miten"-tavalla.
Humaanius ja ihmisystävällisyys ovat arvokkaita asioita, mutta niillä ei hoideta kaikkia ongelmia. Suomi ja Eurooppa eivät tarvitse enää lisää "ymmärtäjiä" päättäjiksi. Tarvitaan reaalipoliitikkoja. Ketään ei tarvitse painostaa kauppalaivojen takaisinvaltaamisiin merirosvoilta, uskoisin että niihin löydetään vapaaehtoisia. Sotilaita.
Muistelen lukeneeni, että venäläiset päästivät kaapparit kumiveneellä merelle, ilman navigointivälineitä. Näinkö se todellakin meni?
Jos todella toimivat niin, olivat aika humanisteja.
Juha-Antero kommentteineen osoittaa miten "hyvin" henkinen kastraatio on syövyttänyt jo sotilaidenkin ajattelun. Nämäkö upseerit johtavat Suomen armeijaa sodassa? Tappion tekijöitä. Humanismi on aate, joka toimii vain niiden kesken jotka ovat niin sopineet, uskomalla vähämielisesti, että KAIKKI KANSAT niin toimivat, on sama kun antautuisi kusetettavaksi. Sarkastisesti voisi todeta, että olisimme paremmasa turvassa Venäjän osana kuin Euuun.
Länsimaiden kohtalo näyttää olevan samankaltainen kuin kapatun laivan, muut tulevat ja ottavat homman haltuun. Ehkä säilytämme henkiriepumme jos olemme hyviä orjia.
"Pahempaa kuin kuolema, on orjuus ilman toivoa".
Raamattu.
"kokoomusta äänestävä kommentoi:
8.5.2010 10.31
Rationaalisin tapa olisi teloittaa merirosvot heti kiinnioton jälkeen. Tämä olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa.
Kansainvälisiin sopimuksiin vetoaminen tässä yhteydessä on vain osoitus heikkoudesta, mikä innostaa uusia yrittäjiä merirosvon jännittävään ammattiin.
"
Näin se on, toki jotkut hyysärit ja "thorsilaiset" näkevät tämänkin rikollisuuden "rikastumisena" ja kulttuurina jota ei pidä tuomita.
Ei muuta kuin vaijeri kaulaan laidan yli!
Eikös venäläiset edellisellä kerralla reilu vuosi sitten ottaneet noita merirosvoja useita kiinni ja vieneet heidät Venäjälle tuomittavaksi, laiva oli silloin Pjotr Veliky.
Somalit pitävät kansainvälistä yhteisöä pilkkanaan. Luulisi olevan mahdollista lopettaa merirosvoilu lyhyeen yhteisellä operaatiolla.
Kaukana ulkomerellä tapahtuva kaappaus kumiveneillä ei ole mahdollista ilman tukialusta lähellä laivareittejä. Tukialusten ratsaaminen ja vaikka upottaminen aloittaa operaation.
Laivareitti jaetaan valvonta-alueisiin maiden kesken. Mukana myös lentotukialus.
Laivareitille annetaan lähestymiskielto (esim 5 mpk) muille kuin rahtialuksille.
Rikkojat pysäytetään tai upotetaan. Oikeusistuin voisi toimia Jemenissä.
Rosvoilu loppuu lyhyeen.
"Venäjän laivaston mukaan veneissä oli kymmenen aseistettua merirosvoa, jotka on otettu venäläisten merisotilaiden huostaan."
Jokohan nuo vuosi sitten kiinniotetut lienevät turvapaikanhakijoina Suomessa?
Ajatus ei ole mitenkään mahdoton. Aseistetusta veneilystä ei kovin suurta tuomiota tule, Venäjällä ei ole intressejä pitää heitä omassa maassaan, siellä ei myönnetä turvapaikkoja merirosvoille, somalit eivät halua sinne jäädä, ja luonnollisin tie Venäjältä länteen käy usein Suomen kautta.
#3 "kokoomusta äänestävä kommentoi:
8.5.2010 10.31
Rationaalisin tapa olisi teloittaa merirosvot heti kiinnioton jälkeen. Tämä olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa..."
Suoraviivaisesti ajateltuna asia on noin, ja usein suoraviivainen ajattelu on viisainta. Mutta ei tässä kohtaa.
Rikollisen kiinniottamisen jälkeen kiinniottaja - poliisi, sotilas, rajavartija, kauppakeskuksen vartija, tavallinen kansalainen - ei voi ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi, aivan kuten Puistola kirjoittaa. Siitä seuraisi anarkia, jossa hetken päästä joka toinen on pyöveli ja joka toinen huomaisi olevansa "rikollinen".
Merirosvot on saatava kuriin lakeja noudattamalla. Tarpeen vaatiessa lakeja täytyy kehittää.
Kun muistetaan venäläisten vapauttajien toiminta panttivankioperaatioissa Beslanin koulussa ja Valtion kuulalaakeritehtaan teatterikeskuksessa nro 1 Moskovassa (edes syyttömien panttivankien henki ei painanut mitään, puhumattakaan kaappaajista), niin on vähän vaikea uskoa, että venäläiset erikoisjoukot olisivat päästäneet tämänkään tapauksen merirosvoja vapaiksi noin vain - vähintään luita on murskattu, elleivät peräti ole vapautettu suoraan kalojen ruoaksi.
Tyypillinen venäläinen romutankkeri, jonka kuva näytetään etäältä.
Kolhooseihin eivät ulkopuoliset päässeet, maanviljelystilat olivat
raiskattuja. Venäläiset sotalaivat ovat meidän mittapuumme mukaan
tyystin kelvottomia lännelle. Meillä on Yhdysvalloilla jopa miljoona-
kertainen voima täysin pyyhkiä pois kaikki venäläiset romut, mutta
taas tehtiin "uutisvideo", toki naurunalainen, kun rikollinen miehitys
Georgiassa on kansainvälisten sopimusten vastainen ja Itä-merellä
on merkitty romutettavaan laivastoon kaksi mätää sukellusvenettä.
Tälläisille uutisille ei kannata antaa mitään arvoa, kaikki on teatteria.
Pitää myös muistaa, ettei kukaan saisi palvella venäläistä miehitystä,
vaan jääkiekkokin on vain öljyrahan avulla pystyssä. Siellä ei pidetä
oikeuslaitosta, eikä sairaaloita kansojen vankilassa. Stalinin kannatus
oli 100 %, mutta kun rikollinen miehitys täysin hävisi Natolle, kukaan
ei tukenut Stalinia. Stalin oli kirosana Jeltsinille. Venäläisten varalle
on meillä kaikki otettu huomioon. "Joka puolelta yhtäaikaa isketään".
Juhlitaan nyt Venäjän häviötä Stalinille, mutta ei ikinä välitetä näitä
uutisia tosina. Ne eivät saa Ranskalta mitään aseita ja kalliit laivatkin
tulevat maksuun. Meidän tulee yhä yrittää järjestää jätehuoltoa sinne,
mutta heikolta näyttää. Mitään halua ei Putinilla ole tänään vapautua
"Putinin kirouksesta". Rosvot ovat varastaneet Venäjän. Vaikka siellä
kansat eivät valitse päättäjiään, videoita riittää. Meille "Venäjä" on
hullun paradoksi. Venäläiset ovat kiven ja mullan alla. Voisiko meillä
kansainvälisen oikeuden mukaan välittömästi olla oikeus panna Putin
häkkiin. Putin on vain kansanmurhaaja. Georgian rikollinen miehitys
riittää. Tulisi välittömästi lyödä. Länsi on armollinen ja toimitamme
sinne syötävää. Olemme myyneet junavaunuja. Pietariin on parempi
tulla nopealla junalla. Hotellit ovat ruotsalaisten kalustamia. Teatteri
aikoo mennä punaiselle torille tyhjien putkien mukaan. Avustusrekat
edelleen ryöstetään. Kansainvälinen oikeus ei loputtomiin voi sallia
kansanmurhaa "Venäjän sisällä", jossa alokkaita kidutetaan ja kenttä-
pullot ovat viinaa täynnä. Nato on jo siellä. Step by Step hajoamaa
on meidän. Renault onkin Lada. Hitlerin hyvät ominaisuudet onneksi
ovat jääneet elämään ja huono puoli on poissa. Juutalaisia vainotaan
enää "Venäjällä" (mitäpä siellä ei vainottaisi". Venäläiset uutiset ovat
propagandaa. Venäläiset menehtyvät ennnenaikaisesti. Bussilastettain
tuodaan propaganda näytelmiin väkeä. Venäjältä jonotetaan aina pois.
#16. "Aseistetusta veneilystä ei kovin suurta tuomiota tule"
Kyllähän siitäkin jonkinlaisia tuomioita voi antaa, tuossakin tapauksessa oli jonkinasteinen hyökkäys aluillaan, eli merirosvoustahan se, merirosvojen kannalta ikävää oli, että melkein vieressä oli yksi Venäjän suurimmista sotalaivoista helikoptereineen ;-)
"Yksi Arctic Sea -rahtilaivan kaappareista tuomittiin perjantaina vankeuteen Moskovassa. Moskovalainen tuomioistuin määräsi virolaiselle 44-vuotiaalle Andrei Luneville viiden vuoden tuomion merirosvouksesta.
Maksimirangaistus merirosvouksesta olisi ollut 15 vuotta. Lunevin tuomiota kuitenkin lyhennettiin, koska mies oli tunnustanut syyllisyytensä ja oli yhteistyöhaluinen. Kidnappaussyytteestä luovuttiin kokonaan."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/91883-kuka-oli-arctic-sean-kaappauksen-t...
Tietysti, voihan tuo esittämäsi somalien turvapaikanhaku Suomesta olla sekin mahdollinen...
#18. Taas käynnistyi typerä puppusanageneraattori ulkomailta.
"Huomaatko, taas tulee aivotonta roskaa ja huonoa suomea jostain ”ulkomailta” puppusanageneraattorista."
http://ehdokas8blogituusisuomifi.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/30/tulisiko...
Vai olisiko ihan kotimaasta Itäiseltä Puistotieltä ;-)
19: "Moskovalainen tuomioistuin määräsi virolaiselle 44-vuotiaalle Andrei Luneville viiden vuoden tuomion merirosvouksesta."
Kyseessä EI ole virolainen vaan VENÄLÄINEN.
On syytä kovasti epäillä, onko ylipäätään venäläistä romutankkeria
koskaan missäänpäin maailmaa kaapattu. Venäläinen on maailman
suurin valehtelija. Stalin väitti, ettei mitään tarvitse ollakaan, kun
vain valehtelee. Esim. "porn rus" ovat yhtä hyvin lännessä tehtyjä
sivuja venäläisten murtamiseksi, kuin paperitiikeri "Venäjän sota-
voimat". Todellisuudessa ydinaseet ovat kateissa. Mihail Gorbatsov
on kovin sanoin hyökännyt Putinin sairasta teatteria vastaan. Hyvä
kuitenkin, että länsi osaa tuomita merirosvot, vaikka niitä ei olisi.
Virolaiset eivät pelkää tuon taivaallista hullua miehitystä. Olemme
kaikki länsi samaa. Putinin on turha ylläpitää "Neuvostoliittoa" ei se
teatteri meitä enää hämää. Kaikki on meidän. Humanitaarinen Nato
ja oikeusvaltiot ovat totta. Kuin "pikku vauva" Putin juoksi typeränä
Georg W Bushin perässä, että tämä järjestäisi vielä teatterin jatkon.
Meidän naiset myyvät siellä itseään länsimaisille ihmisille Moskovassa.
Olen menettänyt kaiken toivoni paremmasta elämästä. Tuttavani asuu
Moskovassa, kun ei voi jättää alkoholisoitunutta miestään. Tyttöjen
ainoa ehkäisy likaisissa tiloissa on jatkuvasti vain vauvan tappaminen.
Jättäisikö vauvaa kadulle, mutta se on se pahempi vaihtoehto. Paha
on kaikki siellä. Milloin tulee valkoinen laiva? Merirosvon saisi tuhota,
jos se uhkaa omaisuutta? Viipuri on SUOMEN. Ottakaa se koko Karjala!
Kaikki työttömyyskorvauksetkin ovat vain valhetta. Kaikki on petosta!
Kiinalaiset teloittavat tiettävästi edelleen kaikki kiinni saamansa merirosvot. Näin merirosvous on loppunut heidän lähivesillään.
Venäjää täytyy onnitella menestyksellisestä operaatiosta. He ottivat sentään aseet pois rosvoilta toisin kuin hollantilaiset golleegansa. Suomalaisten ei pidä lähettää sotalaivaansa alueelle, koska meidän upseerit ovat näin epävarmoja valtuuksistaan.
Juha-Antero Puistola ei ole merivoimien upseeri eikä hänestä koskaa tule hyvää merivoimien upseeria.
[lainaus]Nykyaikana sotilaita ei ole länsimaissa tarkoitettu tuomarien tai pyövelien rooliin.[/lainaus]
Puistola elää jossain sosialistisellofaanissa eikä ole kuullutkaan yhdysvaltalaisista lennokeista ja niitä toiselta puolelta maapalloa ohjaavista perheellisistä lentosotilaista. No kaverit nukkuvat kotona ja työssään ohjaavat ja valvovat lennokeita ja tilanteen salliessa ampuvat hellfire ohjuksen savimajaan, autoon tai telttaan saamansa sotilaallisen tiedon pohjalta.
Nykyaikaisessa sodassa sotilaat nimenomaisesti on tarkoitettu tuomarien JA pyöveleiden rooliin. Ihan kuin sotilaat aina on tarkoitettu. Jossain vaiheessa eräiden pitkälle koulutettujen ja fantasiaan ja idealismiin hurahtaneille arvatenkin poliittista uraakin haaveilleille mediaupseereille nousee nestepinta kaaliin estämään sotilaallisen ajattelun. Koska se on ristiriidassa poliittisesti suositun mutta epäsotilaallisen toiveajattelun kanssa.
Pienen avoveneen ampuminen 5 tuuman tutkaohjatulla automaattikanuunalla horisontissa on helppo juttu eikä eroa millään erityisellä tavalla lennokilla ja sateliittiohjatulla hellfire ohjuksella suoritetusta sotilastoimenpiteestä.
Sota on raakaa ja epätasaisten osapuolien kohdatessa yksipuolista. Jossain vaiheessa suurvallat ymmärtävät että ainoa keino laivaliikenteen turvaamiseksi on hyökkäyshaluisten merirosvojen ampuminen kaukaa ja sellaisilla aseilla joiden jäljiltä ei jää epäilystä sotilastoimenpiteen, eli merireitin suojaamisen, tarpeellisuudelta. Näinollen mitään sellaista tarvetta jossa terroristisen hankkeen rakentajille, toimijoille tai heidän suojeilijoilleen tulisi tarjota loputonta ja rajatonta mediahuomiota sekä lunnasvarallisuutta ei oikeasti ole olemassa. On vain moraalisen kompassinsa ja sotilaallisen toimenpiteen tarkoituksen hukanneita suomalaisrauhanturvaajia...
Pitää kysyä että ovatko Puistolat ajatelleet Suomen Tasavallan aseettomaksi ja tästä johtuen korkeimpien upseereiden piirissä elätellään Nato-toiveita koska heidän sotilaallinen toimintakykynsä on lakannut olemasta ja muuttunut joksikin toiveajatteluksi?
Venäläinen on nyt kyllä turhan vaatimaton tuossa RIA Novostin vankileiri vs. Somalia -vertailussa. Varmasti olisi sittenkin raposammat oltavat merirosvorannikolla, lunnasmiljoonat taskussa, kuin Siperian suolakaivoksella.
J-A Puistola yrittää tulkita sotilaiden valtuuksia tilanteessa, johon kv. oikeutta on nykyään vaikea soveltaa. Afrikan rikoksia on viime aikoina siirrelty uuteen Kv. Rikosoikeuteen, mikä sekin voi - tapauskohtaisesti ottaen - olla usein kyseellistä. Mutta selväähän se, että "merirosvous" on kansainvälisesti määritelty rikos. Se antaa teoriassa laivojaan ja kansalaisiaan puolustavalla valtiolle oikeuden käyttää "tarvittavia keinoja" puolustukseen, vapauttamiseen ja rankaisuun. Somalimaan tapauksessa ristiriita on siinä, ettei oikeuksia ole käytetty rosvouden tukisatamien puhdistamiseen, minkä luulisi olevan helppoa. MIksi tosiaan sitä ei tehdä? Mitä taas alusten puolustukseen tulee, se olisi helppo järjestää ryhmin, jotka pannaan aluksiin vaara-alueelle, joilla on oikeus upottaa hyökkääjä, ja jotka järjestävät avun pääsyn aluksiin, jos sitä tarvitaan.
Parasta olisi jos Suomalainen sotalaiva ei menisi Somalianlahdelle partioimaan. Siinä nimittäin on olemassa vaara että se saa jonkun merirosvon kiinni. Siinä tapauksessa ne tuodaan tuomittavaksi Suomeen ja lopputuloksena koko kopla hakee turvapaikkaa maasta ja maamme lepsun kukkahattu käytännön mukaisesti sen myös saavat. Sen jälkeen alkaa perheenyhdistämis ruljanssi ja taas se maksaa. Tehtiinpä mitä hyvänsä, Suomi on aina maksumiehenä.
Pitää laatia kansainvälinen merilaki merirosvoutta vastaan:
Jos aseistettu rosvokopla hyökkää kauppalaivaa tai muuta alusta vastaan, voidaan hyökkäys torjua kaikkia tarvittavia keinoja käyttäen. Eloonjääneet hyökkääjät tuomitaan Kiinan lakien mukaan ja toimitetaan ko, maahan ko, tuomiota varten. Tuomiosta ei voi valittaa.
Olen samaa mieltä useimpien kommentoijien kanssa: Suomen on paras pysyä poissa sotatantereilta sotilaallisen uskottavuutensa säilyttämiseksi.
Eiköhän Suomen ole vain parasta muistella menneitä sotia.
Vielä 60-70 -luvuilla Suomen doktriinissa NATO ja Varsovan liitto: ei huolta, kunhan eivät tule Suomeen yhtä aikaa.
Nykymeno on hallintoeliitillä sitä luokkaa, että ehkä on parasta pyytää kaikki ympäröivät joukot apuun, jotta nykyinen asujamisto maassa säilyisi.
#3 "Rationaalisin tapa olisi teloittaa merirosvot heti kiinnioton jälkeen. Tämä olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin tapa."
SIlloin kun Barack Obama alkoi presidenttiuransa, toimittajat halusivat merkkejä siitä, että hänessä on johtaja-aineista maailman ylipäälliköksi. Hänhän on puuttuvasta asepalvelusarmeijasta johtuen siviilipalvelusmies reservissä eikä Yhdysvalloissa ole enää monellakaan reservin sotilasarvoa suomalaiseen tapaan liitettäväksi kansanedustajasivustolle tai muihin matrikkelipaikkoihin.
Obaman ensimmäinen kova päätös ylipäällikkönä oli valtuuttaa Yhdysvaltain laivasto ampumaan konekivääreillä negroidisia somalinuoria veneisiin heidän luovuttuaan kaappausaikeista ja Yhdysvaltain laivaston läsnä ollessa täysin sen vallassa. Jos kyseessä olisi ollu metsäteollisuusyhtymä Gruppa Ilimin entinen niin ikään liikejuristi Dmitri Medvedev, eivät negoidiset ja europidiset toimittajat olisi ihailleet tekoa puuttuvan reserviupseeritutkinnon korvikkeena ja jonkinlaisena merkkinä sopivuudesta maailman ylipäälliköksi sekä Yhdysvaltain pelastajaksi, vaan kyseessä olisi raaka murha ja sotarikos, jollaisista englantilaiset ovat puhuneet siitä alkaen kun Iivana IV Julman kosioyritykset Englannin Elisabeth I:n suhteen päättyivät tuloksettomina herjakirjeisiin 1500-luvulla.
Viisisataa vuotta ovat ensin englantilaiset, sitten yhdysvaltalaiset pitäneet venäläisiä syyllisinä samalaisiin rikoksiin, joita he itse tekevät merten valtiaina, monien mannermaiden mielestä merirosvoina, ympäri maailmaa.
Ei venäläisiä yleensäkään itseään eurooppalaisina pitävinä tosiaankaan kiinnosta muutama somalipiraatti: ovat hengissä tai eivät. Heidän tappamisestaan ei saa edes sisäpoliittisia irtopisteitä niin kuin islamistien neutraloinnista.
Ei Venäjää kiinnosta istuttaa kuolemantuomion korvikkeena somaleita vankilassa 15 vuotta, koska siitä ei ole hyötyä poliittisesti enemmistöhallitukselle eikä siitä ole lisäturvaa venäläisille äänestäjille.
Merirosvometsästyksen nettohyötyjät ovat suuret merenkulkuvaltiot. Pohjoismaissa suurin hyötyjä on Tanska (Maersk) ja toiseksi suurin Norja. Venäjälle riittää, että se näyttää lippua ja osallistuu yhteisiin hankkeisiin. Ehdotan, että Sveitsi ja Itävalta ryhtyvät huolehtimaan oikeusprosesseista.
Mitä tulee lainkäyttöön niin yksi merioikeuden erinomainen asiantuntija on korkeimman oikeuden neuvos Antero Palaja, joka opettikin asiaa vuosia mm. Turun kauppakorkeakoulussa.
Jotenkin ymmärtäisin niin, että jos merirosvous tapahtuu kansainvälisillä vesillä niin oikeusnormiastoa voi olla luettavissa vahingon kärsineen aluksen lainsäädännöstä sinänsä kiistanalaisen vaikutusperiaatteen vuoksi.
Normisto näin päin siksi, että voihan olla valtio, jonka pääelinkeino on merirosvous, jolloin sen omassa lainsäädännössä ei se ole rangaistavaa, vaan kehitettävä elinkeino. Esimerkiksi Englannin kuningatar on myöntänyt espanjalaisia aluksia kaapanneelle kapteenille merkantilisistisesti toimiluvan tai valtuutuksen elinkeinotoimeensa.
Seuraava ongelma on se, että ei ole epäillyn vahingoittamaa alusta, kantajaa, joten tällöin ongelma on suuri, koska sota-aluksen miehistö vain epäiee kansainvälisillä vesillä olevan aluksen miehistöä (naisistoa) kaappauksen valmistelusta tai yrityksestä, mikäli joku on kiikarissa.
Oikeastaan Suomi, joka ei ole vielä lähettänyt miinalaiva Pohjamaata sotarikoksia tekemään Yhdysvaltain laivaston tapaan, voisi erikoistua tähän oikeusprosessiin. Tuija Brax olisi vähemmän rajoittamassa suomalaisten kansalaisoikeuksia Suomessa, jos hänen aikansa merinisi antipiratismin parissa.
Vankilapalvelut voisi ostaa Venäjän federaatiosta, Vorkutasta. Suomesta voisi laittaa jotain lämmintä vaatetta mukaan vuosien retkelle.
Jatkaisin vielä turhasta länsimaisesta tiedotuksesta. Toinen Barack Obaman johtajaominaisuuksia osoittanut piirre oli se, että hän oma-aloitteisesti tappoi kärpäsen studiossa. Tämäkin kohahdutti!
Menettämättä ihmisyyttä, on siis parempi, ettemme vastusta rikosta rikoksella.
Yhdyn edellisiin vaikka merirosvotkin ovat hyvä vitsi. Sotilaille ei suoda
ongelmia venäläisten tappamisesssa, koska me saimme jo ÄIDIN maidossa
vihan rikollisia stalinistisia ajatuksia kohtaan. Onkin ylvästä tuhota "ryssät".
Suomen tärkein tehtävä annettiin ymmärtää jo ala-asteella. Se on torjua
"saatanan valtakunta" tahtoo sanoa "ryssät" (mielivalta) kaiken pahan alku
ja juuri. On hyvä havaita kuinka meillä lännessä on kaikki oikeus elämään.
Kaikissa ylläolevissa kirjoituksissa annetaan ymmärtää meillä kotona olevan
kaikki maailman oikeus ylläpitää herruutta Naton avulla. Eikö mitään halua
ole mennä venäläisten orjaksi? Ei todellakaan! Naton herruus on ylivoimaa.
Ryssä ei haluakaan tehdä töitä, ainakaan pääsääntöisesti, kelpaa meille vain
paholaiseksi. Miksi tämä rikollinen "ilmiö" ryssä tulee kansainvälisille vesille?
Me olemme LÄNSI, me saamme tehdä mitä vaan, muiden tulee totella Nato.
Olisiko sitten niin, että paholainen todella tuli Moskovaan? Näinhän se onkin.
Ei ole väärin kuvata sieltä paenneiden tunteita: "Perkele saapui Moskovaan"!
Meillä on laajentuva Nato. RUS on mammuttimainen inhottu merirosvolaiva.
Siellä ei ole ihmisoikeuksia. Meillä täällä kotona hyvässä LÄNNESSÄ ne on.
Amerikan Yhdysvallat on oikea ystävämme, koska alistamme "ryssät". Paha
on meille sylkemisen arvoinen. Venäjältä todella jonotetaan pois NATOON.
Sotakin on meille luonnollista. On normaalia vapauttaa Venäjä paholaiselta.
Usein tulee ihmetelleeksi, miksei siellä "saatanan valtakunnassa" saa pitää
oikeita vaaleja. Oikeaa elämää vaativat tapetaan! Roskaväen valtaa se on.
Täällä tämän päivän Villissä Lännessä on yhä hurjasti ratsastavia karja-
paimenia. Meillä näkyy olevan viihteenä myös MERIROSVOJA. Meillä
on velvollisuus vapauttaa myös Venäjä. Äitienpäivänä nousee kaikilla
meillä halu puolustaa Äitiä. Äiti suree Venäjällä. Äiti on rikoksen vanki
Venäjällä. Kommunistit surmasivat Äiti-Venäjän. Siellä Äidillä on paha.
Länsi haluaa vain alistaa Venäjän itselleen. Ei jokainen venäläinen ole
rikollinen. On niitäkin jotka ajavat Venäjää hajalle ja ovat länsimaisia.
Länsimieliset venäläiset ovat integroituneet länteen. Venäläinen ei ole
aina työtävieroksuva alkoholisti. Miljoonat venäläiset toimivat Putinia
vastaan kaikissa vapaissa maissa. Venäjälle tullaan järjestämään vaalit.
Jos joku väittää Venäjän olevan merirosvolaiva, hän ei yhtään erehdy.
Korostan uudelleen, että länsimaiselle (suomalaiselle) sotilaalle ei ole mikään ongelma ampua aseistettua merirosvoa.
Ongelma tulee siitä kun se merirosvo heittää aseensa mereen ja nostaa kätensä ylös. Nykykäytäntöjen mukaan siinä tapauksessa ei saa ampua.
Laivoihin pitäisi mielestäni laittaa pari itkoa (12,7 mm konekivääri) pimeätähtäimin ja muutama MIES. Jokainen laivaa luvatta lähestyvä vene "suolattaisiin".
Jos merirosvoudenvastustusoperaation tarkoitus on osallistua kansainväliseen toimintaan, niin kaiketi Puistolan kommentit ovat ihan järkeviä. Jos taas tarkoitus on vähentää tai lopettaa merirosvous alueella, Venäjän laivaston toiminta oli varsin mallikasta. Ilmoittivat, etteivät halunneet ruokkia merirosvoja. Olivat laittaneet ne kumilauttoihin ilman navigointivälineitä. Lautat olivat kadonneet tutkasta tunnin kuluttua.
Jos hesarin uutista on uskominen, niin olipa naapurilta todella nerokas ja tehokas veto!
Eli kaapataan alus takaisin, tapetaan tarvittaessa pahimmat vastaanpanijat. Kustannustehokkuus sekä pelotevaikute huomioiden "vapautetaan" loput vuotavassa kumiveneessä keskellä merta :)
Lopputulos on selkeä, tehokas ja halvin. Kyseiset kaverit eivät taatusti kaappaa toista laivaa ja muut varovat tasan joutumista heidän kynsiinsä.
[lainaus]Korostan uudelleen, että länsimaiselle (suomalaiselle) sotilaalle ei ole mikään ongelma ampua aseistettua merirosvoa....[/lainaus]
Kyllä on. Merellä laiva keinuu. Tässä maakravut jotka ampuvat maalle asetetuilta tuilta mieltävät laivat vastaavanlaisiksi staattisiksi alustoiksi joilta ampuminen on ihan yhtä helppoa. Vaan ei ole. Merellä merimaaliin ampuminen on aina paljon vaikeampaa, tai siis ei ampuminen vaan se osuminen on ylen paljon vaikeampaa. Sekä maali että ampuja liikkuvat aaltojen mukana joskus erisuuntiin. Lisäksi maalialukset eivät ole mitään maalilauttoja vaan nopeita, matalia ja hyvin raskaasti aseistettuja pikaveneitä. Ammuttaessa merellä ne saattavat kadota raskaan konekiväärin kantomatkan taakse paljon nopeammin. Jotta ne voidaan ampua raskaalla konekiväärillä, ampujan olisi liikuttava niiden suuntaisesti siten että optimi ampumismatka pysyy jatkuvasti päällä. Koska nopeakulkuisena aluksena merirosvolaiva saattaakin yllättää ja ajaa suoraan laivan kylkeen jolloin ampuminen on mahdotonta koska raskaan konekiväärin korotus onkin kauempana. Joten asiat jotka näyttävät ulkopuolisesta helpoilta eivät aina ole sellaisia. Puhumattakaan siitä että laitetaan (muutama?) kaveri seisomaan laivan kannelle 24/7 merirosvovahtiin. Televisiossa näkemämme kalastusalusten tai salakuljetusalusten ampumiset tai upotukset 50 kaliiberin raskaalla konekiväärillä eivät miltään osin korreloi oikeaa merirosvojen kanssa käytyä kissa-ja-hiiri leikkiä.
Mitä tulee Putkisen erinomaiseen keksintöön ampua kaikki lähelletulevat alukset, olemme saavuttaneet eräänlaisen ajatuksellisen kulminaation.
Kansainvälinen merilaki mahdollistaa sotalaivan suorittaman tulitoiminnan terroristisen eli meriliikennettä estävän toiminnan lopettamiseksi. Merellä laki on myös aina vahvimman toimijan puolella, eli se valtio jonka suurin ja vahvin sotalaiva seilaa vesillä, määrää kaapin ja ammusten paikan. Merirosvojen kiinniottaminen meriliikennereitin turvaamisessa on järjetöntä ja valtion resursseja haaskaavaa toimintaa. Siksi ainoa järkevä ja toimiva vaihtoehto on ampua rikolliset laivat upoksiin hyväksyttävien ja kansainvälisen meriliikennelain sota-aluksia koskevan yleisen ja hyväksyttävän merioikeuden pohjalta. Tämän toimenpiteen johdosta laivoissa ylipäänsä on aseistus.
Meriliikenteen turvaamisoperaatioon osallistuvan valtion on syytä ottaa lusikkahaarukka kauniiseen käteen ja ymmärtää se, että merirosvon ura voi alkaa missä hyvänsä mutta se tulee päätymään merellä. Merirosvoilun kanssa ihmisillä on paljon vääriä käsityksiä ja ymmärryksiä. Merirosvous on aina ollut ja tulee aina olemaan jonkun valtion tukemaa toimintaa. Saaliit ja voitot ovat hillittömiä ja pelkästään niiden liikuttelu edellyttää laajaa logistista infrastruktuuria jota pahaiset rantarosvot eivät mitenkään voi hallita. Romantiikalla tai ihmisyydellä ei ole sijaa modernissa tai edes historiallisessa merirosvoilussa.
[lainaus]Olivat laittaneet ne kumilauttoihin ilman navigointivälineitä. Lautat olivat kadonneet tutkasta tunnin kuluttua.[/lainaus]
Tyypillistä venäläistä vastuuttomuutta. Nyt joku alus joutuu ne merilain perusteella poimimaan vedestä ja aseistautumaton ja pahaa aavistamaton hyväntekijä saa tietämättään kannelleen lauman somalimerirosvoja.
Puistola ei oikein oivalla sotilaallisen voiman käytön perusolemusta.
Poliisit ovat laillisuuden takaajia rauhanajan oloissa. Sotilaat poikkeuksellisissa oloissa sotatilanteessa eivät ole rauhan ja laillisuuden toteuttajia, vaan rauhan ja laillisuuden palauttajia. Levottomuuden ja laittomuuden poistajia.
Poliisin on toimittava tiukasti lain puitteissa. Sotatilanteissa realismi on etusijalla. Päämäärä ja tavoite on priorisoituna, keinot valitaan edellisten saavuttamiseksi.
Parasta olisikin, että Suomi lähettäisi poliiseja maailmalle rauhan ja laillisuuden takaajiksi. Suomen sotilaat ovat sotaa varten koulutettuja.
Nato on eräänlainen maailman poliisi. Siksi se häärii siellä sun täällä. Suomen ei pidä erehtyä matkimaan muita.
Ei miinalaiva ole merirosvojahtiin tarkoitettu investointi.
Somalimerirosvon uran väitetään alkaneen kalastustulojen vähennyttyä. Ehkä niin, mutta varmaa on, että vaikka niille palautettaisiin entiset tulot kymmenkertaisina, merirosvouksella saa miljoonakertaisesti pienellä riskillä kalat kotiinkannettuna ja mersut pihalle, ja paikallisen sankarin status kaupan päälle. Rosvous ei enää lopu muilla kannustimilla.
Kun nyt alkuun pääsin, niin jatkanpa vielä.
Kansainvälisen yhteisön olisi päätettävä mikä on kyseisen ongelman ratkaisu ja tavoite.
Onko se merirosvoilun lopettaminen, merirosvoilun hillitseminen ja hallitseminen vai vahinkojen minimointi?
Jos pyritään lopettamaan rosvoilu, sotilaallinen tie, Venäjän tie, on oikea.
Hillitsemiseen ja hallitsemiseen riittää massiivinen poliisimainen ote.
Molemminpuolinen vahinkojen minimointiin riittää neuvottelu, mutta se johtaa kiristämiseen.
Jos Suomi miinalaivoineen ryhtyykin ensisijaisesti suojelemaan merirosvoja,
voi jokainen ymmärtää mihin se johtaa!!! Toivottavasti ylipäällikkökin tämän tajuaa. Emme kai halua sotaa.
Merisodankäynnissä tärkeää ei ole upotus tai upotettavien laivojen lukumäärä vaan kaupallisen meriliikenneväylän turvaaminen. Toimien on palveltava ensisijaisesti tätä pyrkimystä tai seurauksena on väistämätön sotilaallinen tappio. Taistelussa merirosvoutta tai terrorismia vastaan joudutaan väistämättä taisteluun jonkun valtion, kunnallispoliittisen tai sellaisena esiintyvän organisaation kanssa. Tämä edellyttää myös maihin suuntautuvia rajoitettuja iskuja merirosvoilua tukevien toimijoiden eliminoimiseksi.
Nykyaikainen länsimainen politisoitu upseeri helposti kuvittelee että sodat ovat jotain poliittisen toiminnan hienosäädettäviä jatkeita ja että teoreettisesti opiskeltujen aineiden tarkoituksena olisi jotain ylevämpää tai hienompaa tarkoitusta mikä palvelisi ihmiskuntaa laajemminkin. Mediaa hyväksikäyttävä ja mediaa palveleva upseeri mielellään lähtee peilamaan sotaa ja sen seurauksia median, ei sodan, lähtökohdista. Koska epämiellyttävän totuuden laukaiseminen ei lähtökohtaisesti voi kuulua sotilaallisen mediaviran hoitamiseen. Pikemminkin päinvastoin. Jos virka on olemassa epätoden tai poliittisesti sidonnaisen esityksen järjestämiseen ikävän totuuden peittämiseksi, niin tällön raja totuuden ja sodan suhteen murenee. Varsinaisesti tästä ei ole haittaa niin kauan kun ihmiset yleisesti ja yhtäläisesti tietävät milloin puhe on pelkästä propagandasta ja milloin siirrytään oikeiden ja realielämän totuuksien maailmaan. Mutta haitalliseksi tämä muodostuu kun oikeat ja elävät poliitikot alkavat kuuntelemaan ja uskomaan heille kerrottuja satuja tosina ja tekevät päätöksiä tietämättä missä kulkee propagandan ja totuuden raja.
Tällöin sota-aluksen kannelle lasketusta tykistä tulee pelkkä keulakoriste ja takakannen ohjuksesta rauhaanpakottamisväline tasolla jonka jopa laitteen hallinnosta vastaava henkilöstö alkaa kuvittelemaan olevan totta. Kunnes sota paljastaa todelliset kasvonsa ja ihmiset oikeasti ymmärtävät tekojensa sekä valintojensa seuraukset. Yleensä jopa niin että osa tulevista veteraaneista itkee "miksi?" tai "Ei meille kerrottu että!" ja poliitikot jotka tekevät sotapäätöksiä pyörittelevät silmiään ja vetoavat siihen etteivät seuraukset olleet lainkaan heidän tarkoittamiaan.
Perinteinen konsti olisi paras. Kaikki rosvot yhtä lukuunottamatta ammutaan sianvereen kastetuilla luodeilla ja ruumiit tahritaan sian teurasjätteillä ennen mereren heittämistä. Yksi vapautetaan rantaan.
"Nykyaikana sotilaita ei ole länsimaissa tarkoitettu tuomarien tai pyövelien rooliin."
Aadeninlahti ei ole maata eikä länttä.
#12 Minusta Puistola ajattelee järkevästi. Emme nyt elä itärintamalla kesää 1944, vaan me voimme valita puolustuspolitiikaksemme uppoutumisen aasialaisiin ja afrikkalaisiin sotiin osana Euroopan unionin toimivain Yhdysvaltain perässä laahaten tai sitten miettiä asioita strategian laitoksen kannalta kokonaisuutena.
Suomessa on tapana olla Venäjä-kriittinen, mutta koska olemme virtuaalisesti riippuvaisia Yhdysvaltain muka ydinasevarjosta, vaikka se syöttää sillinpaloina Saksan tapaan täivaltioita Venäjälle tarvittaessa ja koska olemme oikeasti jossain määrin riippuvaisia US Navyn hävittäjän päivityksistä, bunkkeripommeista ja Moskovaan kantavista risteilyohjuksista niin tässä mielessä on ikään kuin hyvää diplomatiaa jatkaa Venäjä-kriittisyyttä.
Venäjähän ei tee nyt muuta kuin Yhdysvallat eli panostaa signaalitiedusteluun ja yrittää uudistaa Italian, Ranskan ja Saksan puolustusvälineteollisuuden avulla ruostuneen laivastonsa.
Jokin oikeusjärjestys pitäisi olla, koska periaatteessa asia kuuluu kansainvälisillä vesillä ensisijaisesti vahinkoa tai sen uhkaa kärsineen kauppa-aluksen lippuvaltioille, jotka eivät ole merimahteja niin kuin Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta tai Yhdysvallat.
Toisin sanoen pitäisi olla jokin työnjako. Ei ole oikein, että ne, jotka jahtaavat merirosvoja saisivat kiusakseen vielä inhimilliset rikosseuraamukset.
Mikä sitten on inhimillistä? Panna merirosvot mereen, jolloin heidän tukialuksensa löytää heidät venäläiseen tapaan vai ampua heidät Boforsin konetykillä tai raskaalla konekiväärillä kappausyrityksen jälkeen tai kaappaukseen liittymättä suoraan kuoliaiksi mätänemään linnunruuaksi tai planktoniksi. Kummasta tulee vähemmän hiilidioksidia?
Itse asiassa olisi hyvä miettiä, millaista oikeusvaltio- tai murhapolitiikkaa pitäisi miinalaiva Pohjanmaan päällikön noudattaa, jos Suomi vihdoin luovuttaisi lippulaivansa merirosvojahtiin.
#37 Laivoihin pitäisi mielestäni laittaa pari itkoa (12,7 mm konekivääri) pimeätähtäimin ja muutama MIES. Jokainen laivaa luvatta lähestyvä vene ”suolattaisiin”.
=> Neuvostoliittolainen kauppalaivan kapteeni johti laivaa, joka ajoi jokisuulle jossain Afrikassa. Ryöstelijät yrittivät joenreunoilta alukselle. Koska Neuvostoliiton kanssa ei leikitty, ampui miehistö ensimmäisen porukan rannelle aivan vain rynnäkkökiväärimenetelmällä.
=> Toisen ryhmän tullessa keksivät neuvostoliittolaiset, että toisesta erästä otettiin yksi ruumis ja hirtettiin sen post mortem mastoon. Näin ollen seuraavat näkivät, että kyseessä on Sosialististen Neuvostotasavaltojen alus, joka on rauhanomaisella kauppamatkalla ja tappaa merirosvot.
=> Tuo kauppalaivojen aseistaminen on yksi keino, mutta mistä saada kauppa-aluksiin miehistöksi reservin sotilaita, joille voi uskoa konekiväärin ja automaattiaseita? Kyse on jälleen siitä, kenet voi aseistaa ja kuka johtaa sotilaalista toimintaa, jos merirosvoillakin alkaa olla järeämpää aseistusta.
#41 Puistola ei oikein oivalla sotilaallisen voiman käytön perusolemusta.
Poliisit ovat laillisuuden takaajia rauhanajan oloissa. Sotilaat poikkeuksellisissa oloissa sotatilanteessa eivät ole rauhan ja laillisuuden toteuttajia, vaan rauhan ja laillisuuden palauttajia. Levottomuuden ja laittomuuden poistajia.
Poliisin on toimittava tiukasti lain puitteissa. Sotatilanteissa realismi on etusijalla. Päämäärä ja tavoite on priorisoituna, keinot valitaan edellisten saavuttamiseksi.
=> Puistola ymmärtää täysin sen, ettei nahkaliivijengillä tai armeijalla ole suurempia vapauksia lain suhteen kuin poliiisilla tai pysäköinninvalvonta-apulaisella. Kannattaisi ensin kommentoijien tutustua vaikkapa YK-koulutukseen, jossa käydään läpi YK:n peruskirjaa. Sitten vaikka SOFA:aa ja ROE:a.
=> Kyseessä on myös se, että somaleille pitäisi opettaa oikeusvaltioperiaatteita samalla. Ei siis riitä, että heidät vain tapetaan lyhyen kaavan mukaan "itselle rangaitukseksi ja muille varoitukseksi".
=> Jotenkin tuntuu tätä palstaa lukiessa, ettei länsimaisuus ole kovinkaan voimakkaasti imeytynyt Suomeen vielä 1.1.1995 jälkeen tai EMU:n 1.1.2002 jälkeen. Vielä on asenteissa vanhavenäläistä tataarimongolien miehityksestä periytynyttä aasialaista raakuutta.
#49 Tapio O. Neva
Jos merirosvous todella halutaan lopettaa siihen riittää takuuvarmasti yksi lentotukialus.
Mitä Suomi siellä tekee? Varusmiesarmeija kantahenkilökuntineen on tarkoitettu vain Suomen puolustautumiseen . On täysin mielipuolista suuruudenhulluutta lähteä maailmalle armeijan kalustolla merirosvojahtiin.
#50 Jos Lähi-itään halutaan rauha, jaetaan taktiset ydinaseet jokaiselle haluvalle.
Kannattanee mennä merirosvouskeskustelussa 1830-luvulle saakka. Ranska kyllästyi barbareskeihin ja otti heidän tukialueensa, Algerian, haltuunsa.
On veronmaksajien rahojen tuhlausta lähettää laivaa Adeninlahdelle vain turistimatkalle ja poimimaan veneistä lisää parrakkaita ankkurilapsia Suomeen. Jos ei ole todellista halukkuutta tehdä merirosvoukselle mitään toimivaa, parempi pysyä kotona.
Miinalaiva Pohjanmaalla on 57- ja 40-milliset Boforsin tykit, arvatenkin tutkaohjatut. Tämän lisäksi kaksi 23-millistä it-tykkiä ja 12,7mm laivakonekiväärit, joita voi myös käyttää pinta-ammuntaan tarvittaessa. Koska laivassa on myös helikopterin laskeutumistasanne, sieltä voidaan operoida miehittämättömiä lentolaitteita, joilla merirosvojen veneet voidaan käydä tunnistamassa tutkahavainnon jälkeen (monet merivoimat käyttävät helikopterityyppisiä UAV:ita). Kun varmuus kohteen laadusta on saatu, se voidaan tuhota laivatykeillä. Jälki on rumaa, mutta toisaalta etäisyys on kilometrejä, joten veneessä olijat eivät ehdi huomata mitään.
Haluttaessa voidaan testata Patrian Nemo-kranaatinheittimen soveltuvuutta merisodankäyntiin.
Humaania tästä ei saa mitenkään, mutta tämän humaanimmilla keinoilla ongelmaa ei voi ratkaista. Länsimaiden pitääkin selvittää itselleen, haluavatko ne hoitaa ongelman, vai olla hoitavinaan? Väkivallan monopoli ei voi olla samanaikaisesti kahdella vastakkaisella toimijalla.
Yksivaihtoehto merirosvojen saattamiseksi kuriin olisi käyttää yksityisiä palkkasotilaita. Tällöin yhdenkään valtion ei tarvitsisi tapattaa omia kansalaisiaan tässä sodassa vaan likaisen työn tekisivät yksityiset palkkasotilaat. Ei myöskään syntyisi ongelmia valtioiden puutteellisista lakikäytännöistä jos merirosvoja päätyisi valtioiden omien joukkojen haltuun.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että sellainen vaihtoehto on täysin kestämätön, jossa merirosvoilu palkitaan ilmaisella matkalipulla länsimaihin täydelle sosiaaliturvalle.
vastaus edelliseen, olen 47 v. kohtuullisen hyväkuntoinen suomalainen mies, vietin vuodet 1988-2001, eräässä legionaksikin kutsutussa joukko-osastossa.
ei pikku veneillä, isoa paattia valtaamaan sompuista ole, jonkinlainen vakuutus petos tms. on meneillään, mutta hyvä iivana, no mercy, no gut , no glory..
Taattua Puistolaa, eli täysin järjetöntä höpinää!
Kun tarpeeksi monto monta merirosvoa on vedetty "jojoksi" niin muille tulee mieleen, että homma kenties ole kovinkaan järkevää! Yksittäisten kiinni saatujen merorosvojen hirttämisen lisäksi pitäisi myös merirosvojen laivat upottaa ja henkiin jääneet rosvot jättää haiden ateriaksi.
Puistola on ilmeisesti hurahtanut mielettömään ajatukseen siitä, että voiman käyttö ei ole viisasta. Jos lyö tarpeeksi kovaa niin voima on paras tapa murskata vihollinen ja saattaa se sellaiseen kauhun tilaan, että se ei edes uskalla ajatella mitään vastarintaa. Puistolan kaltaisilla länsimaisilla "vellip*****llä" ei tarvittavaa kovutta ja päättäväisyyttä ole.
Kauhistuttaa, että Puistolan kaltainen älykääpiö kouluttaa meidän Puokustusvoimien upseereja.
Puistola nyt (anteeksi vaan) oikoo tässä kirjoituksessaan hieman mutkia ja unohtaa niillä oikopoluillaan olennaisimman.
Sotilaan tehtävä ei ole pohdiskella saamiaan käskyjä, vaan täyttää ne. Juha-Antero muistanee mitä ymmärretään sotilaallisella kurilla?
#56 Puistola säästää suomalaista veronmaksajaa vaatien jahti- ja oikeusseuraamuskustannusten jakamista tasaisemmin. Ruumiintekijöiltä eli laivastoilta ei pitäisi edellyttää ruumiinpesijöiden eli oikeusseuraamusviranomaisten työtä.
Kovasti tuntuu olevan testosteronitekstiä ilmassa.
Tapetaan niinkuin tapettiin ennenkin V***U mitään selityksiä V***U kuula rosvo somaalin päähän niin kyllä hiljenee.
Kolmen suurmaan armeijat ovat kyllä nyt saaneet yhteisen harrastuksen, jonka rohkeet somaalirosvot ovat tarjonneet.
Voivat ryypätä ja kehuskella maittensa voimaa vaikka Port Saidin kapakassa kun palailevat kotiinsa.
[lainaus]Kovasti tuntuu olevan testosteronitekstiä ilmassa.
Tapetaan niinkuin tapettiin ennenkin V***U mitään selityksiä V***U kuula rosvo somaalin päähän niin kyllä hiljenee.[/lainaus]
Ei, ei ja ei. Ei somalin vaan merirosvoaluksen kylkeen.
Merisodankäynnissä tärkeää ei ole upotus tai upotettavien laivojen lukumäärä vaan kaupallisen meriliikenneväylän turvaaminen. Toimien on palveltava ensisijaisesti tätä pyrkimystä tai seurauksena on väistämätön sotilaallinen tappio. Suomalaisen laivaston pyrkimykset näyttävät kääntyvän tätä tarkoitusta vastaan.
Aluksen upottaminen tutkaohjatulla kanuunalla ei ole hauska eikä lystikäs toimenpide. Se on julma, raaka mutta suorittajalle turvallinen ja paras tapa toimia moderneja merirosvoja vastaan. Raskaasti aseistettujen pikaveneillä toimivia merirosvoja tai niiden emäalusta vastaan suoritettuna se on harkittu, tarpeellinen ja itsessään väkivaltainen merireitin suojaamistoimenpide.
Venäjä tekii ihan oikeasti, rohkeasti, kovasti, tehokasti...somaalit muista seuravaa kertta mitä venäläiset tekevät jos somaalit hyökkä venäläisen laivaan taas
Jos Venäjä merirosvot teloitti niin Venäjä teki Miehen teon. Se teko puolustaa maailmaa merirosvoja vastaan. Aikanaan merirosvous saatiin ainoastaan kuriin kuolemantuomiolla. Sitä varten ei tarvita oikeudenkäyntiä.
Kuula kalloon ja kalanruoaksi.
*nostaa hattua Venäläisille* Hurraa!
#PR
Venäjä on maanpaossa lännessä, joten pidän mahdottomana, että "Venäjä"
olisi teloittanut merirosvoja. Kansanmurhaaja pitää kakkia muita ihmisiä
rosvoina. Se katsoo oikeudekseen ylläpitää miehityksessä nukkehallituksia.
Lapsiasiamies on tyypilllinen esimerkki propagandasta laajentaa miehitystä
ja puolustuksen hajottamista. Aikooko Yhdysvallat vapauttaa Venäjän taas
venäläisille, siitä on kysymys. Vainon kohteena ovat vapauden kaipuu ja
länsimieliset. Esim. Tšetšenian sodassa kuoli yli 100 000 ihmistä ja 200 000
ihmistä pakeni sieltä pois. Venäläisten vainot ovat edelleen lisääntyneet.
Putinin vierailutkin kuuluvat teatteriin. Kiinalaisetkin osaavat halia vaikka,
todellisuudesssa pidetään luonnollisena sataakin miljoonaa venäläistä päätä.
Nato on sivitysmaiden turvasatama. Emme kauan pidä ympäristöongelmaa.
Meillä on tarkat suunnitelmat toimia. Me puolustamme ihmisoikeuksia ja
demokratiaa. Valhepropaganda ei hätkäytä. Sensuuri salaa miljoonat teot.
Tiedustelu meillä toimii hyvin ja hauskat venäläiset uutiset vain piristävät.
Emme me nuku tai ihmettele venäläisiä uutisia. Lännellä on täysi ylivoima.
Nato on puolustusjärjestö. Länsi on täysin verkottunut miljoonien yritysten
ja järjestöjen sitein. Nato on tärkeä instrumentti puolustaa rauhaa yhdessä.
Tietoverkot ovat lännen. Valhepropaganda yrittää rikkoa oikeusvaltiomme.
joku pelote tarvis olla,
vaik
vetää kölin alta hitaasti(käytännössä teloitus)
muuten se vaan yltyy
Japanilla on nyt Sea shepherd organisaation upotettun Ady Gil aluksen kapteeni Peter Bethune vankina. Länsimaat eivät päästävät vapaaksi vaarallisia Somalian merirosvoja, mutta Japani vangitsee aktivistin kuukausiksi ja uhkaa jopa 15 vuoden tuomiolla, jotta saavat syödä yli 10 000 km päässä metsästettyjä uhanalaisia lajeja.
"Arveluttavinta olisi valtioiden päämiesten hiljaisesti siunaama toimintatapamalli, jossa kaapparit sumeilematta ja järjestelmällisesti surmattaisiin vapautusoperaatioissa."
Tämä on ainoa oikea ja tehokkain toimintamalli. Jos aletaan saivarella ihmioikeuksista ja juridiikasta, on merirosvot aina niskan päällä. Pelkällä hyvyydellä ei saada merirosvousta aisoihin Somalian edustalla.
Ennen pitkää noita kiinni otettuja ja ei-eliminoituja somppu-rosvoja, pahoin pelkään, aletaan ottamaan Suomen valtion huostaan.
Sotilaat tai ainakin matruusit voivat joutua suorittamaan poliitikkojen puolesta kunniamurhiakin. http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/ulkomaat/2010/05/1135380.xml
Tässä mielessä kyseessä on järjestäytyneen rikollisuuden tai uskonnollisten fundamentalistien kaltainen kunniallinen kunniatoiminta hieman samaan tapaan kuin Mario Puzon kirjassa kunnian miehet toimivat.
Toivoisin, että Afrikan rantavesillä ja Somalian rannikolla tapahtuvaan ryöstökalastukseen ja vaarallisten jätteiden dumppaamiseen puututtaisiin samalla intensiteetillä kuin merirosvoukseen.
Kun näin ei tehdä, niin länsimaiset ja muut alueella partioivat valtiot käytännössä suojelevat rikollisia eivätkä kunnioita kansainvälisiä sitoumuksiaan vastuullisina toimijoina. Ainoa arvo, jota alueella partioivat laivat suojelevat on taloudellinen hyvinvointi. Se, että nämä suojeltavat alukset suojeluksen alla tyhjentävät jätelastinsa valvomattomille vesille on ironian suuri huipentuma.
Somalian (ja monen muun valtion) kalansaalis viedään eurooppalaisten ja muiden suihin ja kun nämä valtiot pysyvät köyhinä ja hädin tuskin leivänsyrjässä kiinni, niin tilanne voi jatkua loputtomiiin. Tehokkaat merivartiostot ja hallinnot Afrikan rantavesillä merkitsisivät halvan ja helpon kalansaaliin pienenemistä.
Mielenkiintoinen uusi aspekti tähän kansainvälisillä vesillä tapahtuviin sotilasoperaatioihin on Israelin isku Rauhansaattueeseen. Iskuhan ei millään tasolla noudata kansainvälistä protokollaa ja lakeja, joihin Israelin oikeusvaltiona pitäisi olla sitoutunut. Kansainvälisillä vesillä siviilialukseen hyökkääminen on käsittääkseni piratismia. Joten pitäisikö tämäkin ratkaista "esi-isien tavalla"?
Niin. Jotain näille merelläoperoiville sotilaille on tehtävä. Tuollaiset hyökkäilyt laivasaattueita vastaan on saatava loppumaan.
Ai niin tuo olikin ihan eri case. Mut otsikko kyllä sopii!

Kommentoi 72 kommenttia