Miksi Afganistan?

Eri keskustelupalstoilla virisi innokas väittely Naton ISAF-operaation tavoitteista. Vauhtia antoi saksalainen Der Spiegel, joka julkaisi haltuunsa saamansa kirjelmän, jossa huumekauppaan osallistuvat ihmiset luokiteltiin sotilaallisiksi kohteiksi.

Naton näkökulmasta tietovuoto on lievästi ilmaistuna harmillinen, mutta operaatioon osallistuvien maiden kansalaisten kannalta hyödyllinen. On erittäin tärkeätä huomata, ettei operaation johtoesikunnissa hyväksytty voimankäyttösäännösten laajentamista. Sekä kenraali Egon Ramms että kenraali David McKiernan kieltäytyivät toteuttamasta laittomaksi arvioimaansa ohjetta.

Der Spiegelin artikkelin nostattama kohu laantuu aikanaan mutta Afganistan säilyy uutisten aiheena. Operaation kustannukset, omien sotilaiden tappiot ja päättymättömältä vaikuttava sitoutuminen ilmestyvät otsikoihin. Mediamylläkän keskellä voimme joskus unohtaa, miksi kansainvälinen yhteisö pysyy Afganistanissa kaikista vaikeuksista huolimatta.

Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon osallistuvien järjestöjen ja valtioiden näkökulmasta alkanutta vuotta kuvataan haastavaksi. Kansainvälinen yhteisö kamppailee löytääkseen oikean tasapainon aseellisen toiminnan ja yhteiskunnan rakentamisen kesken. Molempia elementtejä tarvitaan, jos vuosia jatkunut väkivalta ja turvattomuus halutaan lopettaa.

Monilla alueilla yhteiskunnan rakentaminen on aloitettava vastarintaliikkeen lyömisellä. Nykyisin käytössä olevat joukot eivät kuitenkaan riitä laajojen alueiden hallussapitoon ja toisaalta Afganistanin omat turvallisuusviranomaiset eivät vielä kykene järjestyksen ylläpitämiseen. Ilmeisistä puutteista huolimatta lähes kaikissa maissa kansalaismielipide on lisäjoukkojen lähettämistä vastaan. Nyt on syytä pohtia niitä syitä, jotka saattavat kannustaa poliitikkoja tekemään päätöksiä, joiden he tietävät aiheuttavan kielteisiä reaktioita omien äänestäjien keskuudessa.

Afganistan ei ole muusta maailmasta eristetty kriisipesäke, jonka kansainvälinen yhteisö voisi huoletta jättää ”oman onnensa nojaan”. Valtion keskeinen asema Iranin ja Pakistanin rajanaapurina sekä Intian ja Saudi-Arabian intressialueella on johtanut siihen, että alueellisia valtapyrkimyksiä pyritään edistämään Afganistanissa. Tämä saattaa osaltaan pitkittää kriisin ratkaisua. Pahimmillaan epävakaus voisi levitä Afganistania ympäröiviin valtioihin ja/tai heikentää alueen maiden keskinäisiä suhteita. Erityisesti ydinasevaltioiden Intian ja Pakistanin toivotaan pidättäytyvän uusista sodista. Kuluvana vuonna valtioiden välisten suhteiden ennakoidaan (toivotaan) paranevan, jolloin Pakistanin raja-alueilla vastarintaliikkeen toiminta puolestaan vaikeutuu.

Afganistanin sisäinen tilanne poikkeaa monista meille tutuista malleista. Afganistan on edelleen voimakkaasti heimoyhteiskunta, jossa maakunnilla ja niiden johtajilla on paljon Kabulissa toimivasta keskushallinnosta riippumatonta valtaa. Osa alueellisista johtajista hyödyntää nykyistä tilannetta osallistumalla aktiivisesti huumekauppaan, ylläpitämällä yksityisiä aseellisia ryhmittymiä ja taistelemalla toisia johtajia vastaan. Tietyllä tavalla valtakamppailu edesauttaa kriisinhallintaoperaatiota, koska vastarintaliikkeeltä puuttuu keskusjohto ja yhteiset päämäärät.

Kansainvälinen yhteisö pyrkii aktiivisesti tukemaan vastuullisen keskusjohdon syntymistä ja kehitystä. Mahdollisimman demokraattisen oikeusvaltion uskotaan patoavan Afganistanin huumevirtaa ja mahdollistavan kansalaisten elinmahdollisuudet laillisilla ammateilla. ”Demokraattinen oikeusvaltio” ollee tavoitteena hamassa tulevaisuudessa, joten ponnistelut on suunnattava riittävän hyvin toimivan hallinnon ja ihmisten toimeentulomahdollisuuksien luomiseen. Mikäli yhteiskunnan rakentaminen epäonnistuu ja aseelliset selkkaukset sekä terrori jatkuvat, seurauksena voi olla inhimillisen hädän lisäksi afgaanien pakolaisvyöry ympäröiviin valtioihin ja mahdollinen levottomuuksien leviäminen.

Suomalaiset sotilaat ja siviilit osallistuvat Afganistanin operaatioon osana kansainvälistä yhteisöä. Olemme osaltamme tukemassa Afganistanin hallinnon ja turvallisuusviranomaisten toiminnan kehittämistä ja avustamassa (jälleen)rakentamista. Yksi merkittävä päätös oli suomalaisten joukkojen määrän lisääminen Afganistanin vaalien ajaksi, koska vaalit voivat onnistua vain jos äänestäjät tuntevat olevansa turvassa. Vastarintaliikkeen edustajat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä vaalien estämiseen ja niitä on jouduttu siirtämään toukokuulta elokuulle ainakin osittain turvallisuustilanteen vuoksi. (Vaikka vaaleja ei voi väkivallan uhalla estää, voisi esimerkiksi pieni äänestysprosentti mahdollistaa tulosten kiistämisen.)

Valtiot eivät osallistu kriisialueiden rauhoittamiseen pelkästään idealististen ja humanitaaristen syiden perusteella. Kriisien leviämisen ennaltaehkäisy ja ihmisten auttaminen kotialueillaan on kaikilla mittareilla edullisempaa kuin muut vaihtoehdot. Ideaalimaailmassa sotilaallista kriisinhallintaa ei joko tarvittaisi lainkaan tai sen kesto olisi hyvin lyhyt. Emme vielä elä tällaisessa maailmassa. Joka tapauksessa rauhanturvaaminen on edelleen oleellinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.